Moni on kyllästynyt etsimään vakituista seuraa baareista ja yökerhoista. Aina silloin tällöin toki mukaan tarttuu loppuillasta seuralainen, mutta seuraavana päivänä tämän kanssa tuntuu lähinnä vaivaantuneelta. Monissa harrastuksissa puolestaan liikkuu vain oman sukupuolen edustajia, joten sieltäkään ei välttämättä kumppania löydä. Mistä siis löytää vierelleen ihminen, jonka kanssa viihtyy pidempäänkin?

Nykyisin monelle oikea ratkaisu on jokin netin lukuisista seuranhakupalveluista. Vaihtoehtoja on monia, ja monet palvelut ovatkin erikoistuneet, jotta voisivat säilyttää markkinoilla kilpailukykynsä. Kilpailu deittisivustomarkkinoilla on todella hyvä asia nettideittalijan kannalta. Jos yhdeltä sivulta ei seuraa tunnu löytyvän voi aina kokeilla jotain muuta.

Parhaat sivustot ovat yleensä maksullisia. Maksullisuus ei ole kuitenkaan pelkästää huono asia, sillä se vähentää huomattavasti huijareita, pelleilojöitä tai ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan tosissaan. Maksamalla pienen kuukausimaksun säästät aikaa ja paljon harmaita hiuksia.

Seuraavassa blogikirjoituksessani pohdin sitä, miltä deittisivustolta seuranhaku kannattaa aloittaa.